Terveysoperaattori Logo

Modernia teknologiaa tukemaan ikääntyvien kotona asumista – terveysteknologia integoituu ihmisten koteihin

Terveysoperaattori Tiedotteet

Uusi teknologia tulee vauhdilla osaksi terveydenhuoltoa ja hoivapalveluita. Terveysteknologiasta toivotaan apua myös ikäihmisten elämänlaadun parantamiseen ja kotona asumisen tukemiseen.

Lähitulevaisuudessa esimerkiksi ”älypeili” osaa kertoa kasvojen ilmeestä ja väristä onko henkilöllä tarvetta mennä lääkäriin tutkimuksiin. Lääkärille menee tästä tieto, ja henkilö saa lääkäriltä yhteydenoton tulla käymään tutkimuksissa. Koteihin tuodaan siis teknologiaa, joka ei vaadi mitään päällepuettavia tai ihmiseen fyysisesti liitettäviä sensoreita. Uusi terveysteknologia mahdollistaa ennakoivan ja kustannustehokkaan mallin terveydenhuoltoon. Rakennuttajat voivat tuoda terveysteknologian ratkaisuja jo rakennusvaihessa koteihin.

Terveysoperaattori Oy myy ja kehittää OMAseniori-turvapalvelua, joka antaa senioreille mahdollisuuden asua ja elää turvallisesti omassa kodissaan – kuten ennenkin. OMAseniori osaa kertoa, milloin yksin asuva henkilö saattaa tarvita apua. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi mahdollinen kaatuminen tai muutokset toimintakyvyssä. OMAseniori hälyttää automaattisesti apua tilanteissa, joissa seniori ei siihen esimerkiksi loukkaantumisen vuoksi itse kykene. OMAseniori tuo turvaa ja turvallisuuden tunnetta. Omaisille palvelu tuottaa mielenrauhaa sekä mahdollisuuden auttaa tarvittaessa.

OMAseniorin toiminta perustuu oppivaan sovellukseen, keskuslaitteeseen sekä liiketunnistimiin ja magneettikytkimiin. Tämän uudentyyppisen teknologian johdosta OMAseniori-turvapalvelu ei vaadi mitään päällepuettavaa tekniikka eikä laitteiston käyttämistä asukkaalta. Oppiva sovellus tunnistaa poikkeavat tilanteet elämänrytmissä ja tekee automaattisesti hälytyksen omaisille tai hoitavalle henkilökunnalle.

Terveysoperaattori on tuomassa markkinoille myös muihin ikäsegmentteihin terveyden etämonitorointi palveluja.

Tervetuloa tutustumaan OMAseniori-turvapalveluun C-halliin Turvallinen ja toimiva koti erikoisteema -näyttelyyn, paikalle 3.

Lisätietoja:

Riitta Tiuraniemi
+358 45 164 4340
riitta.tiuraniemi@HealthOperator.com
www.terveysoperaattori.fi

Terveysoperaattori Oy on mukana Raksa 2016-messuilla 11.-13.3.2016 Lahden Messukeskuksessa.

Jaa tämä artikkeli