piispa ja pahviaira

Pieniä sinisiä pillereitä

Riitta Tiuraniemi Toimitusjohtajan Blogi

Tutustuin yksin asuvien vanhusten ja muidenkin tavallisten suomalaisten arkipäivään koskettavan konkreettisesti viime viikolla. Olimme Porissa, Keskusapteekin kulmilla, SuomiAreenan yhteydessä esittelemässä OMAseniori-palveluperhettämme tilaisuuden vierailijoille ja paikallisille ohikulkijoille.
Tässä työssä saa kattavan läpivalaisun suomalaisesta yhteiskunnasta, elämän kirjosta. Silmiinpistävää on ikääntyvien suuri määrä, ja moni heistä arvostaa pientä juttutuokiota.

Pekka, 78 v, kävi purkamassa sydäntään minulle joka aamupäivä. Pekka kertoi iltaisin itkevänsä ja kaipaavansa Mariaa, kolme vuotta sitten edesmennyttä vaimoansa. Maria kuulemma käy häntä öisin katsomassa, ’tulee ja menee miten haluaa läpi lukittujen ovien, muttei sano mitään’. Pekalla on mökki 17 kilometrin päässä Porin asunnosta, ’mutta millä minä sinne menisin, kun edunvalvoja möi autonkin pois’. Pekka saa kuukaudessa 300 euroa omiin kuluihin, ja suuren osan hän käyttää lottoamiseen. ’Voittorahoilla ostan uuden auton ja hurautan mökille, vaikka itkuhan siellä tulee kun Maria ei enää ole siellä’.

Monella nuoremmallakin on vaikeaa pitää oma elämä jotenkin kasassa, saatikka sitten huolehtia vanhemmistaan. Loppuun palamisen porteilta toipumassa oleva Tiina kertoi äidistään, joka oli loukannut jalkansa, joutunut sairaalaan ja dementoitunut nopeasti. Loppuelämäksi oli luvassa laitoshoitoa. ’Aiemmin äiti passasi valmiiseen tottunutta Tiinan merimiesisää kuin pientä lasta, laittoi ruuat lautaselle, ojensi saunan jälkeen puhtaan vaatekerran’. Vaimon laitostumisen jälkeen vanha merimies ei halunnut apua tyttäreltään, vaihtoi lukot oviin, tytär ei päässyt sisään edes siivoamaan. Ruokapussin Tiina jätti miltei päivittäin ulko-oveen roikkumaan. Kunnes eräänä päivänä tuttu kauppias oli soittanut merimiehen sekavasta tilasta 112:een ja pyytänyt tarkistamaan kaupastaan sekavassa tilassa lähtenee miehen tilanteen. Turva-auttajat hälyttivät tyttären paikalle, kun eivät päässeet lukutuista ovista sisään. ’Ovea ei särjetty, kun se fiksu palopäällikkö kielsi, miehet vain taitavasti vuolsivat lukon auki. Karmivan kusilöyhkän keskeltä löytyi isä kaatuneena ja päänsä lyöneenä, tajuttomana’. Vanha merimies saatiin sairaalaan, toipui ja viihtyy nyt hyvin mukavassa palvelutalossa.

Porin kaduilla tuli vastaan senioreita ’moneen junaan’. Useimmat sanoivat haluavansa asua kotona niin pitkään kun pystyvät. Pirteä rouva kertoi: ’Käyn joka päivä täällä kaupungilla kaupassa tai kävelyllä – liikkua pitää ja aivoja käyttää, sillä lailla sitä jaksaa’. Ja toinen rouva: ’Apteekit menisivät konkurssiin, jos kaikki olisivat kuin minä – olen 83 vuotias, enkä ole eläissäni syönyt vielä yhtään pilleriä’. Mutta, ainakin apteekkarin onneksi pojat ovat aina poikia, rollaattorilla hurjasteleva seniorimies kyseli pilke silmäkulmassa: ’Olisiko tuolla apteekissa niitä sinisiä pillereitä tarjouksessa tänään? ’

Olisipa aina kesä ja SuomiAreena!

Riitta

Jaa tämä artikkeli