Sote-lukujen dystopia – tuottavuuden on kasvettava

Riitta Tiuraniemi Toimitusjohtajan Blogi

Sote-kustannus henkeä kohden Suomessa on keskimäärin noin 3500 euroa vuodessa. Tuo on siis kaikkien ikäryhmien kesken laskettu keskiarvo. Arvo vaihtelee kunnittain, esimerkiksi pohjoisen kunnissa, joissa ikäihmisten määrä on suhteellisesti suuri, sote-kustannus ylittää huomattavasti koko maan keskiarvon. Yli 85 vuotiailla keskimääräinen sote-kustannus on yli 20 000 € vuodessa ja 75-85 vuotiaillakin noin 8 000 €. Tämä on se kustannuspommi, jonka uuden …

Lue lisää...

Kainuun soten ja Terveysoperaattorin yhteisprojektin tulokset kotihoidon digitalisoinnista

Terveysoperaattori Tiedotteet

Kainuun Sote ja Terveysoperaattori saivat päätökseen Turvallisen kotona asumisen kokeiluprojektin – saadut tulokset rohkaisevat ottamaan teknologian osaksi hoivaa Pilottiprojektin tavoitteena oli toteuttaa ja testata turvallisen kotona asumisen ja digitaalisen kotihoidon teknologisia ja toiminnallisia konsepteja ikäihmisten turvalliseen kotona asumiseen Kainuussa. Hyrynsalmella, Kajaanissa, Paltamossa, Ristijärvellä ja Sotkamossa kokeiluun mukaan valituille pilottiasiakkaille asennettiin erilaisia Terveysoperaattori Oy:n digitaalisen kotihoidon teknologioita (www.omaseniori.fi). ”Projektissa testatun teknologian …

Lue lisää...

Vierailijablogi 6: Sirpa Pietikäinen

Essi Rautiainen Vierailijablogi

Mittakaava sen kuin laajenee. Halusin käsitellä aihetta vähän laajemmastakin perspektiivistä, ja kukas sen parempi haastateltava kuin europarlamentaarikkomme Sirpa Pietikäinen. Sirpa on omien sanojensa mukaan sielultaan poliitikko, sillä hän haluaa tehdä asioita, jotta maailma olisi parempi paikka: ratkaista ongelmia ja hyväksikäyttää uusia mahdollisuuksia. Hänen intohimonsa aiheita ovat ihmisten hyvinvointi, ympäristö ja talous. Ja näihin asioihin hän kokee pystyvänsä parhaiten vaikuttamaan EU:ssa: …

Lue lisää...

Mitäs me sote-soturit

Essi Rautiainen Vierailijablogi

Sain uuden lempinimen lähipiiristä: sote-soturi. Siltä kai se perheelle ja ystäville vaikuttaa, kun kertoo sote-uudistuksen kiemuroista sekä työstä pienenä yrityksenä siinä kentässä. Kieltämättä välillä tuntuu, että taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Ei hätää, sillä mehän Terveysoperaattorissa rakastamme haasteita, ja kaiken kukkuraksi se visio, miltä sektori voisi näyttää esim. digitalisoinnin myötä, on häikäisevä ja koukuttaa. Sote – eli sosiaali- ja terveys – on …

Lue lisää...

kesalaidun

320 kertaa – Finaali: pick first the low hanging fruits !

Riitta Tiuraniemi Toimitusjohtajan Blogi

Eikö ole kaikkien etu, jos vanhus voi asua kotonaan niin pitkään, kuin hän tuntee olonsa kotona turvalliseksi ja pärjäilee arkipäiväisisää askareissaan? Ja eikö ole kaikkien etu, jos yksityiset toimijat saisivat vanhuksen elämää turvaavia tai aktivoivia palveluita markkinalle nopeasti ja edullisesti, ilman jokaisen kunnan kanssa erikseen hoidettavaa byrokratiaa? Kohtaamamme 320-kertainen byrokratia meinaa hyydyttää sinnikkäänkin puurtajan. Siis meinaa, mutta ei hyydytä. Lainsäädännöllisesti …

Lue lisää...

kiikari-mummeli

Kansalaisen kuulemiskäytäntö Sote-palvelujen valinnassa – nykyaikaa vai paluuta 60-luvulle?

Terveysoperaattori Blogi

Nyt kyllä kovasti huolestuttaa tuo sote-valmistelu. Tuore lakiesitys on juuri saatu kommenteille ja lain sisällöstä uutisoidaan päivittäin. Eilen Helsingin Sanomat kertoi Sosiaali- ja Terveysministeriön ylijohtajan suulla, että uudessa sote-lakiesityksessä ’kansalaisille on luvassa aiempaa enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa oman alueensa sosiaali- ja terveyspalveluihin’ ja ’tiukka velvollisuus kuulla asukkaita kirjataan nyt ensimmäistä kertaa lakiin’. Tämä tarkoittaa että sote-alueilla on pidettävä keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia, …

Lue lisää...